Tarja Turunen – My Winter Storm
Tänään se vihdoinkin ilmestyi. Tarja Turusen “My Winter Storm”. NetAnttilasta se piti heti ladata. Eikä tuota pettymystä. Nightwishin oikea ääni soi kauniisti.
Manga
Paras MANGA-aiheinen kokoelmateos on ehdottomasti Amano Masanao Ed. Julius Wiedemannin “Manga Design” johon kuuluu myös dvd. Perusteos niille jotka haluavat aloittaa. Suomalainen Reima Mäkinen on tietysti itseoikeutettu mangamies. Hän kuvitti aikoinaan Korppi-lehden ensimmäisen kannen. Nykyisin Korppi tottelee nimeä Runolehti Korppi, mutta kujeet ja konstit toimivat yhä. Kuva ja sana ovat yhdessä. Katso KVAAK!
Löysin vielä upean uuden linkin Suomen Sarjakuvaseuran-sivuille.
Talvivaatteet ja harmaa oravantupsu
Talvivaatteiden esiinkaivaminen on alkanut. Tiistaiaamu näytti jo vähän merkkejä siitä mitä on edessä. Olen huomannut, että oravallakin alkaa häntätupsu harmaantua talven toivossa. Bussit kulkevat yhä ajallaan. Miten pitkään näin jatkuu. Aamukahvit piti juoda tuplana ja aamuradiota kuunnellen. Aapelin lyhyet tarinat olivat heti sopivaa päivän aloituksessa. Tummaa leipää ja tuoretta kahvia. Sanomalehden musteen tuoksu. Mistähän linnut ja oravat lukeva lehtensä aamulla?
Alastomana hänen kanssaan – 2000
Juha Larikka
Alastomana hänen kanssaan
Runoja v.2000
Alastomana hänen kanssaan
kämmenelläni lähtemättömänä
eilinen varovainen kosketus
pysyvästi kuoriutuneena
ensisuudelma
kipua en saa sanoihin
minuun hiiltynyt puu
alastomana hänen kanssaan
***
Sieluni on syntynyt
Liitukaudella, toivon että
latimerian hidas liike
on tehnyt hyvää vartalolle
ihoni uusiutuvalle
vapaasti hengittävälle
risteytykselle
Sieluni on punainen nuoli
niin, kissan urkupilli naukaisu
Läpi yhden samankaltaisen
ihmisyön okravilja lainehtii
sinun sateesi
lämmin hämärä
tehtiin kohisevien
tähtien väreistä
Sieluni on valveunessa,
Liitukaudella, toivon että
valkoisessa metsässä
on minun
kuu ja sivellin
***
Mikä johdattaa minut kotiin
pois luotasi
hymystäsi
Mikä antaa tämän pirullisen
musteen hallita
Mikä ottaa minut pois
tämän mitä en saa asettumaan
välissämme on jokin lanka
joka palaa
mutta ei herää
Jokin toivo on miksi yrittää.
***
Ikkunaverhoissa
kauan sitten puhuttuja tunnustuksia
muistiinpanoja
siihen kivettynyttä kauneutta
taittunutta valoa
Nykyisyys on vakava ja valaistunut
variaatio kosketuksia
pitkien keskustelujen
siihen syntynyttä hioutunutta
tuhkaa
Luen kipukynnyksen synnyttämiä
runoja, viittauksia
kokemuksiin joita tarkastelen
nyt lempeästi
arkinen päivärytmi ja minä
Ja syksynlehdistäkin on seurallista
tuulen kanssa
Puiden anatomia viiltää
silmiini kyyneliä
***
Eilen oivalsin että vaillinainen
ruumiinkunto ja väsymys
ovat hyviä ystäviä
joille tarjoan.
Ne kirjoittavat kanssani
kuin geenimanipulaatio
olisi alkanut
keski-iän suruton rauha
valtimosuonien kumpuileva rytmi
melkein jazz
jota kuuntelen mielelläni
tahallani hengästyäkseni.
Enää ei tarvitse selittää
puhua, osaan jo kuunnella
verenkierron, ylipainon
stand up esitystä
***
Onko mitään enemmän
urbaania
kuin betonipilari
sen tähden kannattaa
kilistää laseja
laulaa tuhmia lauluja
viettää tarkan esseen
kaltaista elämää; metodia
Humaltuu, ei humallu,
humaltuu
ja se vihreä hiljainen
massa pääkallon sisällä
Onko mitään enemmän
jota kannattaisi suojella.
***
Voi olla että mullassa
on toivoa jota emme käsitä
muualla kuin puutarhassa
tai pellolla
Hevosenpaska saa auringonkukat
tanssimaan kohti mitä?
Olemme olleet perillä
opetti humus sapiens
Andy Latimeria
Kastemadon ankara kyltymätön
rakkaus sateenääneen
se vie meistä mullassa
lihaksista kaiken
säilöntäaineiden maun.
***
Pesen joskus, päivittäin
paleltuneen runoilijan
tunnuksia
Peilissä on näkökulma
otsaryppyihin ja krapuloihin
Iästään huolimatta hänellä
on hymykuopat
ja harmaat (vihreät) silmät
millä ei kyllä ole paljon
virkaa kodin ulkopuolella
Eikä se ole harmillista
Hän ymmärtää
Hän on mielellään vaiti
kun ajan partaa tai
pesen jo epävakaita hampaita
Tarjoan kahvit ja korvapuustin
Poltamme yhteisen paksun
sikarin
Kuuntelemme tuttuja biisejä
ratkomme ristisanatehtäviä
juomme punaviinilasin kalpeilta
huulilta
ja kerromme vaahtokarkkivitsejä.
***
RAKKAUSRUNO
Kiven siemenen sait kukkimaan
meressä hioutuneen malmin
avoimesti luopumaan
Vielä aistin myöhäisen syksyn
pronssisten koivurunkojen
lemmenkipeän dueton
tosi kirkunan
Yksinkertaisen miehen otit
aina sanoit, kyllä, rakastit.
***
LUURANKOIHMINEN
Rakkaus minkä sain.
Työ taakka multamaan.
Pitää luut lajitelmat.
Nahkan soidessa vaan.
Katson silmätyksin ikää.
Liian veltto iho arka.
Harmitellaan puistatellaan.
Omanaama ei ole ikävä.
***
RUNOILIJA
Perhoselle neitoruhtinas puhuu
lämpöhalvautunut ruoho
tuuleen heittää hikilöylyjä
Olen kehno hullu
ihmisenä hajun hyvä
runoilijana tauti syvä
Yksimielinen käsky
pelkäämättä rakastu
saat verson sydämeen
jaat uudet solut
tuskin säryt kulut
Kärsi! Älä juo tai
lisää krapuloit!
***
PERHEELLINEN
Nain inhan kutsutun
kauan sitten valitun
tahdoin Voi takaisin
muut meni sekaisin
Saat minut vaanimaan
omaa sanan lausumista
ilme purtuna televisioon
Itse on aina riidansyy
istu paikallasi hiljaa
jo liikkuu sama kyy
Kiitos ei ole palvelus
tyhjä jaaritus sana
mitä ehtii kuunnella anteeksipyyntönä
***
Ja ne sanoo, mustarastaan äänellä – 2001
Juha Larikka
Ja ne sanoo, mustarastaan äänellä
Runoja v.2001
Musta sydän
Musta sydän, arvoituksellinen veri
jonka jättivät elämään.
Kuutamossa perimmäinen kysymys,
miten meidät verhoaa kuumien aaltojen
loppumaton sykintä.
Synkkä on ruumiiden tarina aavikolla.
Kuun kohtu poistaa suudelmiaan,
maan päällä on raskas huuru.
Sieltä ne tulevat kaukaisista maista.
Ja ne sanoo, mustarastaan äänellä.
***
Ajattelen ja kirjoitan yhden
rakkauden maisemaa,
vapautunein liikkein.
Kirjoitan ajan tuolta puolen.
Minun sieluni asuu tutussa
valaistussa puussa.
Sivellin, huilunääninen ystävä
piirtää merkkejä.
Kosketus rakkauteen, hiljaisuus
hengen uni paperiin.
***
Runoilija pistää totuuksia liikkeelle
olemalla vaistojensa varassa
paperin
ja kynän
yhteenkuuluvassa
äänekkäässä välimaailmassa.
Maailmanpimeässä hän kärttää
metaforaa sisältään,
sielusta jolla ei ole kuvaa.
Rakastunut enkeli
on hänen suojanaan
samassa ilmastossa.
Totuus on levollisena
hänessä
valon kirkuvassa äänessä.
Marraskuun valo puhaltaa
hänet lasipatsaaksi lumeen.
Hänen lasipäänsä on täynnä
menneen syksyn sammalta,
hän talvinen terraario,
vuodenmuisti.
Joku kuljeskelee ulkona
hänen maisemansa muistissa.
Nukkuva lapsi kehrää
näkyjä vanhemmilleen.
Uni on kuuntelua,
matka solujen tiedotuksiin.
***
Hetken olen
näkyvä vapaa
ajan tuomia rangaistuksia satelee
nikamiin, lihaksiin
kuvittelen sen mitä tahdon näkeväni
lihani ulkopuolelta
se on häkki
***
Sinun hiljaisuutesi on minulle musta hiljaisuus.
Koskemattomuuden maailmassa
oranssinen lyhtysi loistaa ja saa minut iloiseksi
vaikka mitä tapahtuisi
vaikka mitä maailmoja kaatuisi
Sinun hiljaisuutesi on minulle hiljaisuus
koskematon, koskettava.
***
Missä sydän on koskemattomana
missä sielu
kaipaa vain
vielä yhden kerran nähdä
kun hymyilet
Sinä synnytät minulle
kaakaohiekkaa jossa on rukous
puraisen syksyistä omenaa
enkä tahdo kaikkea
on helpompaa
olla vain tässä luonasi
***
Nuku rauhallista unta
ja toivoisin
että ymmärtäisit joskus
mustarastaan laulu on sama
kuun kohtu meidät
kerran valaisee
Kuu ajaa jänistä
ja minun on kylmä
ilman konjakkia
Kuolemattomalla on
oma tervavene
onnea matkaan
nuku rauhallista unta
***
Omenapuun alla on lunta
sinun mustat hiuksesi
minä
näen niistä unta
Juokset koivujen välistä
niinkuin aurinko
kuljet taivaanrantoja
kevyesti
sellainen sinä olet
Jos kukkisit maan päällä
mutta multaa
on huultesi veri
sille ei voi kukaan
kevään luonnos on
valkoista verta
valkoista verta
***
Soittokunta hiljaisuuden
lohduttaa mädäntynyttä
kylkiluitten loisteliaisuutta.
Arkkujen päällä poltetaan sätkää.
Ei ole nälkää,
ei pelkoa nousta mullasta
läpinäkyvään maalaukseen
ampumaan tähtiä kilpaa.
***
Kevään alkumereen syntyy
suudeltavaksi
odottava nainen
Kevätsielu tahtoo toisenlaisen
armonlaukauksen
ihonsa suudeltavaksi
hauraan lapsen
***
jack danielsin hirttosilmukka
yksivärinen mykkäfilmi
vaikeneminen tuottaa nautintoa
luokseni jää
pudota läsnäolevan pää
***
Meri
laakiomainen patsas
rantojen vyöhykkeessä
kiilautunut
maahan kiinni
Tähän vuodenaikaan
lankean polvilleni
teen tukevan solmun
pimeän ikkunaan
***
Surenko sitä päivää
jossa lumi ja tuli yhtyvät?
Kun huulesi liekki tekee
ihoni kipeäksi.
Sulan takaisin sinun
lumimaahasi.
Minä kuulen lumihiutaleesi
kitaran
itkun.
Kun huulesi sulavat,
sydämesi liekki on polttavin.
Surenko sitä päivää
tuulenlapsi.
#
On onnellista elää tässä – 1999
Juha Larikka
ON ONNELLISTA ELÄÄ TÄSSÄ
Runoja, 1999
On ihanteellista elää tässä
uhrata itsensä tälle hetkelle
On onnellista olla ristiinnaulittu
omaan aikaansa kuin perhonen
yhteen onnelliseen päivään.
***
Mitä minän pitäisi
vastata
kun se näkee kuolevan
ihmisen?
Mitä minä pitäisi
tehdä
kun se tulkitsee sodan
loppuneen?
Ajatella taas jotain muuta:
miten suuria ja korkeita olivatkaan
pyramidit Egyptin rajojen ulkopuolella
ennenkuin ne hävitettiin
taivaallisella laserilla
***
Vuonna 2103 New York Crimes-lehden etusivulla
- joitakin ruumiinosia rohkeista pojistamme on
säteilytetty kuntoon takaisin taisteluun
-mannerlaatat palaavat ja dominoivat vaarallisesti
ihmiskuntaa vastaan
- yliälykkäiden geenimuunneltujen lapsien kevätjuhlat
vietetään klo 18.00 alkaen Virtuaalimuseon auditoriossa
- lyhyt elokuvia jälleensyntyneille entisessä yliopiston
labrassa
***
Runo: vielä tänään
tänään vielä eilen
tämä ruumiillistunut utopia puhui, puhuu
lintukodon viimeisellä pystyssä vapaana
olevalla jakkaralla seisoo hamppuprinssi
Runoilija
potkaisten viimeisen pallon kuolinpesänsä
maaliin
tänään vielä tänään
utopia nuortuu ja nauraa
viheltää ja villiintyy
eilisen vanhoista valokuvista on
leikattu pois rumat päät
mutta siellä istutaan jakkaroilla
näettekö
luokkakuvassa
hymyillään silakoille
***
kyberavaruudessa tavataan!
eloonjääneiden hautausmaalla tavataan!
eikö tämä olekaan luotiesitys
johnlennonin muistolle
eikä mikään kunnon virtuaalitodellisuus
***
etsin arkipäivän kaaoksesta järjestystä
viilipurkkia jääkaapin alahyllyltä,
sokeria ja suurta mikkihiiri kahvikuppiani
etsin saapuvan humalan korkinavaajaa
vähän myöhemmin sitten
luen lasitetulla parvekkeella kirjaa
jossa on hiirenkorvia
ja kahvinläikkiä
poltan paksua sikaria
kunnes perhonen lentää ohitseni
aivan tavallinen perhonen
mitään tajuamatta alkavasta
sattumanvaraisesta yhteenkuuluvuudesta
pyörremyrskyssä kuolevien aasialaisten
kanssa
***
maailmalle nato on laastari
uhrataan hiljainen enemmistö
jotta cocacolan myrkyllinen vapaus
säilyy
eikä maailma voi hävitä yhteen
korkilliseen tappavia bakteereja
maailmankaikkeuden väri säilyy
kasvoilla
sanat runosta menevät jonnekin
missä on paljon hauskempaa
onneksi mitään ei ole koskaan
enemmän
se on myönteistä
häviämättömyys
ulottuvuus tähän tulevaan
onneen
olla häviämättömien seurassa
olla osa laastaria haavoissa
***
keskeneräisyys, jatkuva luonnos
päässä – paperilla
se pitää läskini liikkeellä
mikään ei tapahtu kerralla loppuun
ei edes massojen hitaus
ettei mitään voi toisin sanoa tai tehdä
se adrenaalin ihana sirkus
suloinen solujeni small talk
***
hänen maalattujen silmiensä yläpuolella
on ambraa, atlantinsininen laulu
puhelias okran huulien maku
hän kiemurtelee avaimenreiästä sisään ja
nukkuu minun hiuksissani kuin tuttu täi
hän on syntynyt elämäntarkoitukseni,
minun vastuualueeni,
viimeinen elämäni.
***
missä on ruumiinvalvojaisten
huumori ja iloisuus, nöyryys?
tämä vastasyntynyt ruumis
valaisee meidät.
tieto rauhasta tuo laulut.
jokaisessa lippuna liehuvassa veressä
pestyssä kääriliinassa on
yhteisen tulevaisuuden nimi.
onko elinvoimaa?
kuolleille soitetaan uraanista tehtyä
musiikkia 4,5 miljardia vuotta
ja meidät halkaistaan kuin atomi
auringon siirtyessä sivuosaan.
tutkassa näkymätön lentokone
ja nämä kopioidut linnut pommittavat
rakkaudella tehtyjen valssien
tahdissa maiseman värittömäksi.
***
tämä ei ole se koodi mitä meille
syntymässä annettiin
kalmantuoksu on täynnä anteeksiantoa
niille jotka vihasivat
järjettömän lävistää musta koodi
miten pitkä matka on teho-osastolle?
lauletaan me:
ilmavirtauksista poudan pääskyset
poimivat hyttysten hiljaiset parvet
kesää katsellessa auringonkukat kasvavat
poismatkaavat enkelit siellä sikareineen
juovat ja pilviä huuliltaan puhaltavat
kesäntuoksua hiuksissaan
***
palaan joskus
ja siellä on yksi huone
jossa olimme yhtä
hän näytti enemmän
hän tahtoi enemmän
hän suuteli sokeaksi
***
bernarda alba
onko se joku hopeisiin
pukeutunut sotilas
menossa kuolemaansa
väärä vastaus!
kyllä ja ei
mitä tahdoin tien luoksesi
siellä olen elänyt
siellä olen elänyt
asumme vaienneen
poutapilven
alla
kaunis morsian itkee
aurinkotuuli vei sulhasen
mutta palautti sulhasen
sanat ja kuvat
***
nyt koskemattomien ihojen maailmassa
aamu kuoriutuu pimeydestä
puolet siitä on sarastuksen lapsia
puolet kuolemasta palanneita
puhe virtaa huuliltani
Wawai, vaiennut rakkaus
tänne hiljaiseen on matkaa
***
näen alastoman
ja sokean minäni nukkuvan
luonasi
unimaailmassa
olet heleä-ääninen samurai
joka näkee voimansa
armon,
anteeksiantamisen
pyhän lahjan
***
tule tänne rakkaudenveri
tule lennä viimeinen
tule tänne ja kuuntele
iloinen salaisuus
***
pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen sana, ääni
pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen ajatus, viilto
pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen
***
olen kärpästen orja
kastematojen vaelluksen temppeli
olen tyrnimakkaraa ja
suloinen kolestrolipommi
olen hiivan ja kaasujen synnytyshuone
olen sinappinen sielu
kelju runoilija
ja juotettu meloni
olen se omenanhajuinen
sirpale Linnunrataa
***
Elämä on kirkas lasipää
täynnä sammalta
Ruohikolla tanssii sammakko
maistellen sinisin turpein huulin
aamuauringon viiniä
on aamu ja olen yksinäinen
saa piirtää hiilellä ikkunaan
suudella peilikuvaa
***
Rakkaus; sinä puhut asioista
joita minun on vaikea ymmärtää
Minun on taivuttava kuin tuore
oksa kun sinä isket minuun syviä
haavoja
Niistä minun on vereni imettävä
huulet kuivina ja käytävä
joenrantaan kivelle
jossa sinun tuoksusi
heinänohuena pitkin rantaa
***
myöhään eilenillalla puhuimme
ajattomuuden käsitteestä
että on onnellista elää tässä
kahvin, viinin ja ruoan ollessa läsnä
meidän sisältämme pulppusi
kirpeä rakkauden magma
tyynnyttävä heliumkaasu tuli
verisuoniin
aavistuksen verran lähempänä
jo sitä että yltää tähdenvaloon
antaa runolle elämän
***
yön kosketus muuttaa aina minut
pieneksi
minulla on linnunääni
peili kädessä
keskellä niittyä
kuunvalo iholla
rouva kesäkuun psalmikirja on
auki metsänreunassa
tuulen kylmä kahvi piristää
kuin jääpaloja ikenissä
omena taskussa menossa
luoksesi
***
okra
taivaankappaleet lähestyvät
tuliseksi maalattu valaistu nainen
tervehtii ovella
neulansilmien läpi
kuljettujen matkojen ujoudella
taivaankappaleilla ei ole varjoa
niinkuin meillä
minne niiden kiertoradojen
muistiinpanot jäävät?
okra!
pimeyden tyhjään arkkiin
minä maalaan sinut
ja vartaloidemme elonkorjuun
***
minä elän näkymättömien heimossa
rakastan, kirjoitan, maalaan, luon
ja rakastan.
***
Rakkauden ja etäisyyden runot – 1998
Juha Larikka
RAKKAUDEN JA ETÄISYYDEN RUNOT
Runoja, 1998
Rakkausruno
Kohtaammeko haljenneessa pimeydessä
neulojen lävistämän sydämen luona
puhaltamassa verta pois tuulesta joka pitää
meidät liikkeessä toisiamme vasten.
Kohtaammeko murskatulla portilla,
josta tulimme käsi kädessä suudelman toivossa
Elämännälkä vartaloa kihelmöiden rohkeita
sanoja suuhun päästäen.
Nyt: kysyy tämä hetki
Kohtaammeko alkueläinten historian
peiton alla niinkuin ensimmäisellä
aterialla kuunvalossa
rakkauden syntymän jälkeen.
**
Aika=Rakkaus=Runous
Kukaan ei näe Aikaa
Aikaa tunteesta yksinäisyyteen
Aika on vierailija ihmisessä
Enkelin imitaatio fyysisessä lihassa
Aika on läpipääsemätön julma haarniska
jolla on tuhannesti käännetty miekka
elämän ja kuoleman äitien puutarhassa
Aika on Madonnan varjo ikkunalla,
tyhjällä viuhkojen kuvittamalla seinällä
Aika on avautunut ruusunlehti
rakastuneen naisen kämmenellä
**
Uneni sinusta ovat kuin lukkiutumattomat jarrut
Uneni ovat tulleet sinua voimakkaammiksi
Nyt kun et enää puhu minulle
minun ei tarvitse pelätä täällä taivaanilaverilla
ajatko sinä kolarin ja lakkaat yhtäkkiä hengittämästä
Sinä synnyt ja synnytät jatkuvasti sisälläni
Zin tai Zen minä lausun kun minun on paha olla
Kaiken entisen kohtuuttomalla avoimuudella
Rakkauteni sinuun saa minut epäilemään
Onko rakkaus pedon filosofiaa?
**
Meri puhaltaa minun sieluni kauas horisonttiin
Koira haukkuu rannalla
se on tottelevainen ja ikävän kaunis
merituuli puhaltaa sen turkin ilmavaksi
kuin sinun huulesi muistot
sinun katseesi
meri puhaltaa ja ottaa minut
sieluni kauas pois
**
Ehkä
Ehkä minun on
parempi olla vain
pelkästään
niin kuin öinen
majakka
mittaamassa yön
näkymätöntä
kauneutta
**
näen Kuun
meressä uimme vastavirtaan
kalliot kirkuvat
kuin vastasyntyneet lapset
puhu minulle
ohikiitävän kuoleman kasvot
kotiinpäin kotiinpäin kotiinpäin
**
sinulla ei ole enää minua
afrikkalaista siriconkieltä
makuuhuoneen vaaleaa puhetta
uneni huurtui
tahdittomaan hiljaisuuteen
nyt kävelen lyhtyjen alla
marraskuun valo
lumihiutale sirkkojen soitto
ein grosses Liebe! Du!
ruumis on tottunut tähän etäisyyteen
mutta sydän ei
pantomiimiteatteri elää ja hengittää
(ampukaa jazzilla runoilijaa niin se alkaa laulaa kauniimmin)
**
kylmässä huoneessa
on salaisuus, yksi runo
joka syntyy uudelleen
minun ainoa perhoseni
joka toi minulle omenoita
kun vielä nukuin
kylmässä vuoteessa
on hiljaisuus, yksi ajatus
joka toistaa nimeäsi
minun ainoa
joka on vielä
***
minua ei rajaa kukaan
minun haluni on rajaton
ennalta-arvaamaton
tulen tietämään pian
että järki
ei rakkaus
tulen näkemään pian
että rakkaus
ei järki
***
ihminen on rakkauden ja myyttiensä sovellus
käärmeenmunan sisällä syntynyt
joka puhuu ja tappaa lähimmäisensä
ihminen on terävä uskontonsa
joka noituu ja manaa kaiken
itseänsä loukkaavan aineksen
ihminen on tähdenkaltainen, mutta epäkypsä
joka ei lennä mihinkään itseensä nähden
ihminen on kirjoitettu aikaan
veteen, kaikkeuden laajenevaan koloon
***
nyt voivat kuolla Leonidien valkoiset enkelit
nyt voi nousta myrsky ja juoda minua kuin juoppo viinaansa
nyt olen suolainen sinulle kaikkeus
nyt olen olemassa
***
uuden rakkauden tulkinta:
tulkitse hiljaisuus
opettele olemaan hiljainen
ole enemmistö
uudessa rakkaudessa
***
kuin noutaisin jotain takaisin horisontista
meidän kykyämme rakastaa
ihmeellisen uskonnon ensimmäistä rituaalia
jalat painuneina märkään hiekkaan
hiukset tuulesta kypsinä ja hehkuvina
kuin tästä edestämme alkava valtameri on
on suudelmasi pimeys minulle valheellisin
se tahtoo kuristaa minut
***
nyt näen
sisälläsi lukee Jumalan muinainen sana
syntyy uusi Ihminen
lihaan valettu Helvetti
ja Rakkaus, viimeisin alkuvoimainen
Nuoruuden lähde
pulputtaa silmien edessä
minä menen sinne uimaan
näen
***
älä laske mädäntyneitä hedelmiä
lannoita Maa niillä
menetetty on vain kuollut
vuodenaika
***
herään omaan itkuuni
tarkkailen sieraimillani huoneenilmaa
kukkien kanssa
läheisin olet sinä
minun iholleni sävelletty musiikki
mustahiekka on jäänyt pysyvästi
sormieni kynsien alle
ääni helisee talvisissa puissa
jostain melkein unohtuneesta
***
seison yksinäni tuulisella merenrannalla
tunnen talven syvyyden keuhkoissani
kuoleman luut iskevät rantakiviin
ne kylvettävät merensieluja
tulen niistä vielä enemmän
seison tässä olemassaoloni maljan täyteen
***
raskaan metallioven sininen laulu
senjälkeen vaivun askeltesi paljon puhuvaan
nuoruuteen
kaikkialla on repiviä muistikuvia
melkein palvontaa
ajan muuttumaton järjestys
järki ja sitten vasta tunteet
ne ovat kuumassa kahvissa
donitsin makeassa suudelmassa
olen lannistuneen tyyni
laupias rakkaus älä lyö
en herää
en laulamaan
en sotimaan
***
elollinen sylisi on pyhä vesi
korkealla kuin Orion tai mandra
rohkaisevana
koko ajan ilmassa
syttyy ja sammuu mukanani
hiljaisuus
läheisyys
metsä soittaa huilunäänellä
korkealta eilisen kehdosta
#
Runoilija on kuollut! – 2000
Juha Larikka
! Runoilija on kuollut!
Runoja v.2000
runoilija on enkeli
jolla on veren näkymätön
muste kynässään
runoilija on näkymätöntä ilmaa
musiikin kulkiessa
samurain rukoillessa
runoilija on sydämen luuranko
***
“iltarukous”
runoilija on maailman
halvin Jumalan sielu
kuolkoon ruumis saastainen
tulkoon okran valo
hänen hautansa lohduksi
runoilija on suhteellisen
rauhallinen mielipuoli
joka rakastaa ruusua
joka ei kuihdu
joka ei vastaa
runoilija juoksee
olen maata, mullanruno,
olen tekemätön hattu
sinun päässäsi
nema! nema! nema!
***
“im memoriam”
runoilija on kuollut tänään
eläköön muusa
runoilija on aina olemassa
sodan ja rakkauden maailmassa
eläköön sota
eläköön rakkaus
runoilija on kuoleman häissä
runoilija pappi tanssii
verestä tislattu viini
läikkyy suudelma
eläköön viini
eläköön suudelmat
runoilija on kuollut tänään
eläköön runous
***
“lyhyen rakkauden oppimäärä”
rakkauden lyhyt historia
annatko lisäaikaa pilvien yläpuolelle
puhalla purjeisiini the animal
jota yksi suudelma ruokkii
ja jota poispyyhittyjen viikkojen
voima nauttii
***
olen niitä joille ruusut ovat
pio! (luoda kreikk.)
lakastun näihin hiljaisuuksiin
kohta sen on vienyt pois
kourallinen valoa sinun
kasvoillasi
suudelma pakkasessa
meidän ilkikurinen aistillinen
unissa riehuva juhliva
mystiikka
olen niitä joille kahden päivän
olemattomuus
muusan silmissä
on ruokaa
kaikkien särkyneitten ikkunoiden
toinen syntymä
***
“runo sielunvaatteissa”
ei edes pukeuduta sielunvaatteisiin
meidät kutsunut vapauden illuusio
on sulkenut ovensa ja poissa on
aina täällä
sopimattomaan aikaan syntynyt
kiihko, intohimo on haudattu
liian varhainen dokumentti on
poltettu kellarin lämmitysuunissa
oikeus ja velvollisuus vaieta
on meidän uusi ammatti
nyt on hyökkäyksen loppuvaihe
yksi osoitus: suutele hyvin kun lähdet!
tee minusta sudenkorento
tee minusta musta laiva
meri, rakkauden aika, merikotka
***
Täällä on kaikki.
Niitä tähtiä jolla emme ole käyneet.
Ruusu, jolla on nimesi, lämmittää.
Minä kuolen koko ajan luonasi.
Kävelen huoneesta toiseen kuin orja,
jolla on vain suhde käskijäänsä.
Me olemme kuin ihmistornit,
jotka uneksivat tulla.
Olemme siistejä ruumiita suutelemassa
aamupalveluksessa.
Täällä on kaikki.
Kolmas erektio aamuyöllä tukki
minun uneni,
kehotti kuuntelemaan.
Ruumiinosillani on oma tahto,
koskettaa sinua.
Verta virtaa sisään jostain
välimaailmasta.
Olemme kineettisen nesteen
sisällä.
Kaikki on tässä.
***
Minun on pakko pyytää sinua
ja solujasi tänne missä ei voi elää.
Suikale, joka irtosi on
korkea-arvoinen henki.
Opin muistamaan sinut kun
valuit pois kaikista muistoistani.
Minä pyydän sinua, älä soita enää.
Olemattomaan muistiin on
kirjoitettu lyhyt historia
suudelmasta, verisolujeni tanssista.
***
tulemme uudelleen
toisen täyteyden maailmaan
rakkaudesta merisairaina
onnea emme enää tuomitse
maailman jälkeen on kevät
ja ensisuudelma
tulemme uudelleen
toisen täyteyden maailmaan
***
Viznaria, Viznaria!
lohdutonta hiekkaa
suonissa kylmä luotisuihku.
Olette murhanneet minut
granaattiomenan
Nainen on sitruuna minussa
ja olemme veripuun alla
kasvaneet
Olette murhanneet minut
granaattiomenan
Viznaria, Viznaria!
Nainen on runoilijan
suitsutusastia,
lemmenkipeän kalkin
ikuinen leposija.
***
valmistaudun joka kerta
kohtamaan sinut
olen silloin tulenarkaa paperia
hiljaisuudeksi vaiennettu
musteen elämä on kestämätöntä
rukouksen omaista toistoa
olet vuolas punainen virta tuoksua
olet salamanisku joka ei taaskaan tapa
pidät minut rivien väliin kuolleena
pidät minut rivien väliin syntymättömänä
***
Odotan sinua unessani
et ole siellä
kuitenkin tiedän
että jossakin
välimaailmassa
palaa tuli
Kuljen marraskuun halki
uuteen
Lakkaamatta hengityksesi
puheäänesi soi korvassani
***
